Osamaksuna.com

Kertoo mitä kaikkea vuonna 2012 voi ostaa osamaksulla.

Osamaksulla

Osamaksuna.com toimii hakemistona, jossa esitellään Kauppakanavan parhaimmiksi todettuja osamaksutuotteita. Osamaksulla, kuten myös luottokortilla, ostettaessa on syytä pitää mielessä, ettei kumpikaan maksutapa ole laina. Siltikin kummassakin maksutavassa on korko, kuten lainassa. Sen johdosta osamaksulla ostaminen on hinnakkaampi vaihtoehto kuin käydä läpsäisemässä rahat tiskiin tai maksamalla muuten ostoksen yhdellä kerralla — kuten tilisiirrolla. Osamaksulla ostaminen tarkoittaa ostetun tavaran maksamista useassa erässä. Silloin kunkin maksuerän yhteyteen lisätään korkoa ja mahdollisesti muita kuluja. Esimerkiksi NetAnttilasta tai HobbyHallista ostetut osamaksutavarat eivät kuitenkaan ole muutamia kolikkoja kalliimpia kuin laskulla hankittuna.

Osamaksulla myyvien kauppojen määrä kasvaa. Nousevana trendinä on nettikaupat, jotka tarjoavat esimerkiksi Kreditorin avulla tavaroiden tilaamisen osamaksuna tai laskulla. Usein osamaksulla ostetun tavaran voi myös kesken osamaksusopimuksen maksaa kokonaan kertasummalla. Osamaksuala, jos niin voi sanoa, on kehittymässä myös siihen suuntaan, että asiakas voi itse jossain määrin vaikuttaa osamaksun pituuteen, maksusuoritusten tiheyteen ja suoritettavien maksujen suuruuteen. Esimerkiksi Klarna Tili mahdollistaa tavaroiden tilaamisen henkilötunnuksella ja ostoksen maksamisen joko kerrallaan tai erissä. Klarnan toimintakuvauksessa painotetaan, että laskut voi maksaa omassa tahdissa ja että Klarna Tilillä tilaaja voi itse päättää kuukausierien koon.

Osamaksuna.com valitsi Kauppakanavan parhaimmiksi mieltämänsä osamaksutuotteet ja listasi ne tähän hakemistoon, sillä Kauppakanava toimittaa asiakkailleen maailman johtavien valmistajien parhaimpia tuotteita ja palveluita. Se takaa sen, että myytävillä tuotteilal on kattava takuu ja huoltoverkosto. Kauppakanava on toiminnallaan ansainnut oikeuden käyttää avainlipputunnusta, jolla merkityt tuotteet ovat suomalaisia varten suunniteltuja tai suomalaisiin oloihin tarkoitettuja. Asiakasta ei "sakoteta" siitä jos hän haluaa maksaa osamaksulla tilaamansa tuotteen pois ennen maksukauden päättymistä. Lisäksi asiakas voi maksaa halutessaan suurempaa osamaksusummaa kuin kaupan tuotteessa esitellään.


Osamaksuna.com
Sivustolla listataan tuotteita, tavaroita ja palveluita, joita voi ostaa osamaksulla.